Venäläisjuristit vaativat Arctic Sea -oikeudenkäyntiä Suomeen

Arctic Sea -aluksen kaappauksesta epäiltyjen miesten asianajajat haluavat, että juttu menisi oikeuteen Suomessa tai Ruotsissa.

Yhtä epäilyä edustava lakimies Omar Ahmedov kertoo Rosbalt-uutistoimistolle lakimiesten esittäneen vetoomuksen, jossa he toivovat jutun siirtyvän välittömän tutkimuksen jälkeen Suomen tai Ruotsin oikeusviranomaisille. Virolaismedian mukaan myös epäiltyjen omaiset vaativat samaa.

- Jos he ovat syyllistyneet johonkin, heidät pitää tuomita EU:n alueella, sillä epäilty rikoskin on tapahtunut EU:n alueella, sanoo yhden epäillyn veli Aleksei Bartenev Viron televisiolle.

- Minusta näyttää että heidät on yksinkertaisesti lavastettu syyllisiksi, eikä tämä ole vain minun mielipiteeni vaan kaikkien jotka tuntevat heidät. He olivat töissä ja päätyivät poliittiseen konfliktiin, joutuivat poliittisen pelin panttivangeiksi, Bartenev jatkaa.

Lehti: Israel myöntää vierailun Moskovaan

Arvuuttelu Arctic Sean tehtävästä ja lastista sai viikonloppuna lisää polttoainetta, kun tiedot Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun Moskovan-vierailusta varmistuivat. Brittiläinen sanomalehti Times kertoo, että Israelin viranomaiset ovat myöntäneet Netanjahun vierailleen salaisella matkalla Moskovassa.

- Pääministerin virasto ei kiistä israelilaislehden uutista, jonka mukaan hän matkusti Moskovaan kehottaakseen Kremliä olemaan myymättä aseita Israelin vihollisille Lähi-idässä, lehti kirjoittaa.

- Asia on noussut esiin sen myötä, kun kun Arctic Sean on väitetty kuljettaneen S300-ohjuksia Iraniin.

Tiedot vierailusta kiistettiin pitkään, vaikka sekä Israelin että Venäjän media raportoi laajasti Netanjahun katoamisesta. Sanomalehti Guardianin mukaan vierailu tehtiin normaalin Israelin valtion lentokoneen sijaan vuokratulla yksityiskoneella eikä siitä kerrottu kuin pääministerin lähipiirille.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.