Venäläismieliset valtasivat rakennuksen – useita loukkaantui Ukrainassa

Donetskissa Itä-Ukrainassa kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut, kun venäläismieliset protestoijat valtasivat iltapäivällä takaisin paikallisen hallintorakennuksen, josta poliisi oli heidät aamulla häätänyt.

Silminnäkijöiden mukaan paikalla oli runsaasti ihmisiä, jotka olivat saaneet vammoja tunkeuduttuaan poliisien saartorenkaan läpi. Muutaman tunnin rakennuksen katolla liehunut Ukrainan lippu vaihtui niin ikään Venäjän lippuun.

Venäjää tukevat protestoijat valtasivat rakennuksen ensimmäisen kerroksen kaksi päivää sitten.

Venäläisjoukot ottivat myös hallintaansa kaksi Ukrainan ohjuspuolustusyksikköä Krimillä, kertoo uutistoimisto Interfax. Se perustaa tietonsa venäläiseen sotilaslähteeseen. Myös Ukrainan puolustusministeriö vahvisti, että vallattuja yksiköitä oli kaksi.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.