Verenpunaiseksi muuttuneen joen salaisuus selvisi: "Vuodon seurauksia luonnolle aikaista arvioida"

Venäläinen, maailman suurin nikkelin tuottaja Norilsk Nickel myöntää vastuunsa punaiseksi värjäytyneen joen saastuttamisesta.

Venäläisen Siperiassa sijaitsevan Norilskin kaupungin lähellä virtaava joki nimeltä Daldykan muuttui noin viikko sitten sitten kirkkaan punaiseksi. 

Norilsk Nickel -tehdas kertoo nyt, että sen tehtaan saostusaltaalla tapahtui vuoto tämän kuun alussa. Ylivuodon kerrotaan tapahtuneen Nadezhdan-tehtaalla.

Vuodon syynä on pidetty syyskuun 5. päivän runsaita sateita. Tuolloin alueella satoi vuorokauden aikana noin puolet koko kuukauden keskimääräisestä sademäärästä.

Norilsk Nickel -tehdas on sanonut, ettei vuodosta ole vaaraa ihmisille, eläimille eikä kasvistolle. Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelema Greenpeacen ympäristöaktivisti Aleksei Kiseljov kuitenkin sanoo, että vuodon seurauksia luonnolle on vielä liian aikaista arvioida.

Lisäksi Kiseljov syyttää Norilsk Nickeliä tapauksen tutkinnan tahallisesta vaikeuttamisesta.

Syyskuun 8. päivänä kuvat verenpunaisena virtaavasta joesta olivat jo ylittäneet uutiskynnyksen. Norilsk Nickel julkaisi kuvallisen lehdistötiedotteen, jossa se kiisti tiedot Daldykan-joen värjäytymisestä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.