Verkkokauppa Amazonin työolot hirvittävät: 4 päivää ilman unta, 80-tuntinen työviikko, jatkuvaa kyttäämistä

Verkkokauppa Amazonin työolot ovat jälleen nousseet otsikoihin, kun yhdysvaltalaislehti New York Times julkaisi aiheesta laajan jutun.

Artikkelin mukaan Amazonin varastotyöntekijöiden työolot ovat paikoitellen täysin epäinhimilliset. Pennsylvaniassa he joutuvat työskentelemään yli 30 asteen lämpötiloissa, ja ambulanssit odottavat valmiina varaston ulkopuolella pyörtyviä työntekijöitä

Itkukohtauksia ja hiostamista

Työilmapiiri yhtiössä on painostava, stressaava ja äärettömän kilpailuhenkinen. Potkuja saa pelätä jatkuvasti ja usein itkukohtauksia saavat työntekijät kyttäävät toisiaan.

– Kerran en nukkunut neljään päivään. Tämä bisnes oli minulle kuin oma lapseni ja olin valmis tekemään mitä tahansa, jotta se menestyisi, entinen työntekijä Dina Vaccari sanoi New York Timesin mukaan. 

Yksi kuvaava esimerkki työoloista on se, että rintasyöpään sairastunut nainen pantiin ohjelmaan, jonka tarkoituksena oli parantaa hänen työntekonsa tehokkuutta. Sama tehtiin juuri synnyttäneelle naiselle, jotta tämän ”keskittymisensä pysyisi työssä."

Käytännössä ohjelma tarkoitti sitä, että työntekijä oli vaarassa saada potkut. Amazonin tiedottajan mukaan tapaukset eivät edusta yhtiön linjaa.

Työolot ennenkin tapetilla

– Jos et ole valmis antamaan kaikkeasi, 80 tuntia työtä viikossa, he näkevät sen suurena heikkoutena, yksi työntekijä kommentoi. 

Artikkeli väittää myös, että työntekijöitä kannustettiin tyrmäämään toisten esittämät ideat kokouksissa. 

Amazonin työolot ovat olleet tapetilla ennenkin, kun muutama vuosi sitten selvisi, että varastotyöntekijät joutuivat kävelemään 43 kilometriä päivässä, ja heidän vessataukonsa pituus mitattiin kellolla.

New York Timesin tuore artikkeli on herättänyt myös kritiikkiä. Amazonilla työskentelevä Nick Ciubotariu kirjoitti verkkoyhteisöpalvelu LinkedInissä, että NYT:n artikkelissa on väärää tietoa. 

– Artikkelissa kuvailtu Amazon on voinut olla olemassa menneisyydessä. Monet ovat puhuneet siitä, miten asiat olivat ennen, mutta Amazon ei enää ole sellainen, Ciubotariu väittää.

New York Timesin pitkän jutun voit lukea kokonaisuudessaan tästä

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.