Vetoomus ydinvoimalasta sai tukea Itävallassa

Yli 15 prosenttia Itävallan äänioikeutetuista eli kaikkiaan hieman yli 915 000 itävaltalaista on allekirjoittanut aloitteen, jossa vaaditaan Itävallan hallitusta estämään Tshekin pääsy Euroopan unioniin, ellei maa sulje Temelinin ydinvoimalaa. Asiasta kertoivat Itävallan viranomaiset myöhään eilen Suomen aikaa.

Kansanaloite on populistinen Vapauspuolueen alulle laittama. Aloite ei ole laillisesti sitova, eikä se aiheuttane Itävallan parlamentissa muita toimenpiteitä kuin keskustelua aiheesta. Aloitetta vastustaneen liittokansleri Wolfgang Sch üsselin konservatiivisen Kansanpuolueen edustaja muistutti, että Itävallan parlamentissa ei ole enemmistöä, joka vastustaisi Tshekin pääsyä Euroopan unioniin.

Jörg Haiderin johtaman Vapauspuolueen nimenkeräyshanke oli lain säätelemä kansanaloite. Nimenkeräyspaikat olivat avoinna viikon ajan. Vapauspuolue tavoitteli aloitteeseensa kaikkiaan miljoonaa nimeä, joten tulos jäi toivottua hieman alhaisemmaksi.

Itävalta julistautui vuonna 1978 kansanäänestyksessä ydinvoimattomaksi maaksi.

Temelinin ydinvoimala sijaitsee 60 kilometrin päässä Itävallan rajalta. Voimalaa ovat vaivanneet lukuisat tekniset ongelmat. Tshekki on kuitenkin ilmoittanut voimalan olevan turvallinen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

02:11

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.