Video: Iskusta selvinnyt menetti kaksi siskoaan – "Minuutti tuntui pitkältä"

Perjantaina tulituksen kohteeksi joutuneessa pariisilaisessa ravintolassa työskennellyt Khaled Saadi kertoo The Telegraphin videohaastattelussa menettäneensä iskussa kaksi siskoaan.

Ravintola La Belle Equipessa oli Saadin mukaan perjantaina paljon asiakkaita sisällä ja terassilla. Ravintolassa vietettiin kolmia eri syntymäpäiväjuhlia. Hänen seurueineen terassilla istunut siskonsa oli yksi päivänsankareista.

Khaled Saadi oli itse sisällä ravintolassa, kun tulitus ulkona alkoi. Hän menetti ampumisessa kaksi siskoaan ja useita ystäviään. Saadi kertoo itse maanneensa lattialla mahallaan, jotta luodit eivät osuisi häneen.

– Minuutin kestänyt tulitus tuntui todella pitkältä ajalta. Kun pääsin sen loputtua ulos, kaikki olivat joko kuolleita tai pahoin haavoittuneita. Ensimmäiseksi etsin siskojani. Halima Saadi oli kuollut välittömästi, mutta toinen siskoni Hodda Saadi oli vielä hengissä. Myös hän kuoli myöhemmin.

Khaledin veli Abdallah Saadi sanoo, että ammutuksi tuli niin mustia, arabialaisia kuin juutalaisiakin.

– Me olemme kaikki tämän planeetan asukkaita. Meidän pitäisi taistella toistemme puolesta ja auttaa toisiamme. Olemme kaikki samassa veneessä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.