Video: Miksi lapset aina tunkevat itsensä ahtaisiin paikkoihin?

Uteliaisuus on lapsille luontaista, mutta joskus se johtaa kiipeeliin.

Kiinassa 6-vuotias pikkupoika oli jotenkin saanut tungettua itsensä kahden talon väliseen kapeaan rakoon – eikä päässyt enää pois. Pää oli jäänyt jumiin, eikä lapsi voinut liikkua.

Paikalle hälytetyt palomiehet ahersivat pari tuntia toisen talon kellarissa piikaten seinään reikää. Lopulta uupunut vekara saatiin vedettyä pois ahdingostaan.  

Poika toimitettiin sairaalaan, josta hän pääsi tarkastuksen jälkeen kotiin. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.