VIDEO: Toimittaja puki kipan päähänsä Pariisissa – näin siinä kävi

YouTubeen ladattu video juutalaiseksi pukeutuneen miehen kohtelusta Pariisissa on kerännyt muutamassa päivässä lähes 800 000 katselukertaa.

Videolla israelilainen toimittaja Zvika Klein puki juutalaisen kipa-päähineen ja käveli Pariisin katuja kymmenen tunnin ajan. Hänen saamaansa kohtelua tallennettiin piilossa olevan kameran kautta.

Videolle tallentui kiroilua, sylkemistä ja alentavaa kohtelua.

Video on osa hepreankielisen uutissivuston juttua. Sivuston mukaan antisemitismi on kasvanut Pariisissa ja monet juutalaisyhteisöt ovat kertoneet tuntevansa pelkoa.

Klein kertoo saaneensa idean videoon vuonna 2013 tehdystä raportista, jossa kipaan pukeutunut toimittaja tallensi kohteluaan Malmössa Ruotsissa.

Myös viime aikojen veriteot ovat yhdistyneet juutalaisuuteen. Tammikuun alussa Ranskassa Pariisissa tehdyissä iskuissa neljä ihmistä sai surmansa juutalaisessa ruokakaupassa.

Lisäksi viime viikonloppuna asemies hyökkäsi Kööpenhaminassa synagogaan ja surmasi paikan vartijan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.