Video: Turkissa seurataan Niinistön vierailua – pommi-isku ei suistanut ihmisiä pelkoon

Turkin tilanne kiristyy edelleen. Vuosia Turkissa asunut tietokirjailija ja toimittaja Reeta Paakkinen sanoo, ettei pelko ole saanut jalansijaa maassa rauhanmarssille tehdyn pommi-iskun jälkeen.

Huomenta Suomessa vierailleen Paakkisen mukaan Turkin tulevat parlamenttivaalit eivät todennäköisesti muuta asetelmia viime kesästä, jolloin vaalien jälkeen yhteistyökoalitiota ei saatu muodostettua.

Presidentti Sauli Niinistön valtiovierailu on saanut Paakkisen mukaan suhteellisen suuren näkyvyyden maan mediassa.

– Se että, Niinistö matkusti turistiluokassa, koska antoi haastattelua Helsingin Sanomille, siitä puhuttiin somessa. Myös totta kai surunvalittelut pommi-iskusta ja pakolaisasia.

– Se herätti myös huvitusta, kun suomalainen toimittaja kysyi suoraan turkin presidentiltä, että kokeeko hän olevansa diktaattori.

Suuri osa esimerkiksi Syyriasta tulevista pakolaisista päätyy ensin Turkin rajan yli. Paakkisen mukaan Turkissa on totuttu siihen, että sotaa käyvistä maista saattaa äkkiä tulla iso joukko ihmisiä.

Osa syyrialaisista haluaa jäädä Turkkiin, osa jatkaa. He kokevat, että Turkki on kauttakulkumaa, jossa ei pysty perustamaan perhettä tai elämää.

– Turkissa väestö on hyvin nuorta. Puolet 78 miljoonaisesta kansasta on noin 31-vuotiaita. Turkissa ei tarvita työmarkkinoille nuoria. Toisin kuin Pohjois-Euroopassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.