Viharikokset muslimeja kohtaan lisääntyvät Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa viharikokset muslimeja vastaan ovat lisääntyneet Isisin vahvistettua asemiaan Lähi-idässä.

Esimeriksi New Yorkin poliisin mukaan viharikosten määrä on moninkertaistunut kaupungissa viime kesän jälkeen. Silloin Isis julkisti mestausvideoita, joissa terrorijärjestö teloitti muun muassa Amerikan kansalaisia.

Muslimiviha nosti päätään Yhdysvalloissa toden teolla vuoden 2001 terrori-iskun jälkeen. Pahin väkivaltahuippu on hellittänyt, mutta koko 2000-luvun islamvihaa on ollut paljon. FBI:n tilastojen mukaan muslimia vastaan on hyökätty WTC-iskujen jälkeen keskimäärin lähes joka toinen päivä.

Viime kesänä Isisin vahvistettua asemiaan ja terrorijärjestön noustua Yhdysvalloissa pääotsikoihin, arabipelko jälleen vahvistui.

– Viharikokset ovat kasvaneet pelkästään New Yorkissa yli 140 prosenttia ja olen varma, että muualla maassa se on vielä enemmän. Ne ovat väkivaltaisia hyökkäyksiä, fyysisiä tekoja, joiden kohteena on muslimin näköinen ihminen, sanooZeinab Khalil, Arab-American Associationista.

Yksi Yhdysvaltojen suurimmista arabiyhteisöistä on New Yorkin Etelä-Brooklynissa sijaitseva Bay Ridge. Alueella asuvalla noin 40 000 arabilla on islamofobiasta paljon sanottavaa.

– Esimerkiksi kun muutin tänne, minulle sanottiin ”olet terroristi, älä istu viereeni”. Jos islaminuskoinen tekee jonkun rikoksen, mediassa uskonto mainitaan aina. Jos pahantekijä on esimerkiksi kristitty, ei uskonnosta tehdä otsikoita, kertoo Egyptistä alun perin kotoisin oleva Aja.

Uber-taksia ajavan Mahmoudin mukaan häneltä kysytään joskus tietoja Isisistä.

– Uskonnostani kysellään ja myös siitä, mitä tiedän Isis-järjestöstä. Ei islam ole yhtä kuin Isis. Islam tarkoittaa rauhaa, Mahmoud muistuttaa.

NYPD ja FBI valvoo

Khalilin mukaan poliisi kohtelee paikoin arabiyhteisöä kuin potentiaalisia terroristeja.

– Poliisi voi vakoilla vain siitä syystä, että sinulla on muslimin kuuloinen nimi. Kirjaimellisesti, et voi olla sinä ilman, että poliisi, FBI tai hallitus epäilee sinua jostain, Khalil sanoo.

Khalilin mukaan ennakkoluulojen syy on koulutuksen puutteessa, median yksipuolisuudessa, poliitikoissa ja Hollywoodin elokuvissa, joissa arabit ovat usein roiston tai terroristin roolissa.

Itse omassa työssään Khalil yrittää motivoida Amerikan musliminuoria aktiivisemmaksi politiikassa, jotta ennakkoluuloihin tulisi muutosta. Motivointi on vaikeaa, sillä moni ei halua tehdä numeroa omasta taustastaan.

– Jos katsoo koko Yhdysvaltain kongressia, niin siellä on kaksi muslimia koko paikassa, Khalil sanoo.

Tarkkaa amerikanarabien määrää Yhdysvalloissa on mahdoton arvioida, sillä Yhdysvaltain viranomaiset ei määrittelee arabitaustaisia omaan ryhmäänsä, vaan valkoisiin. Khalilin mukaan se haittaa ongelmien seurantaa.

– Meitä kohdellaan aivan eri lailla kuin valkoisia, joten meidät pitäisi laskea omaan ryhmäämme tilastoissa. Arviomme on, että amerikanarabeja on neljästä kahdeksaan miljoonaan, Khalil sanoo.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.