Viimeinen sivu Clintonin seksiskandaalissa?

Erityissyyttäjä Robert Rayn lopullinen raportti presidentti Bill Clintonin ja Valkoisen talon harjoittelija Monica Lewinskyn aiheuttamasta seksiskandaalista vakuuttaa, että syyttäjillä olisi ollut aivan riittävästi todistusaineistoa Clintonin vetämiseksi rikosoikeuteen. Rayn raportti julkaistiin keskiviikkona.

Sen mukaan presidentin omat lausunnot olivat jo tarpeeksi.

-Presidentti Clinton myönsi, että hän "tietoisesti antoi vältteleviä ja harhaanjohtavia vastauksia" seksisuhteestaan neiti Lewinskyn kanssa, todettiin Rayn raportissa.

Clinton oli myös sanonut kuulusteluissa, että hän ei muistanut olleensa koskaan kahden kesken Monica Lewinskyn kanssa. Clinton päästettiin rikossyytteen uhan alta vasta toiseksi viimeisenä virassaolopäivänään, tuolloin oikeuden halventamissyyyteet ja syytökset väärästä valasta hylättiin.

Clintonin lakimiehet tekivät Rayn kanssa sopimuksen, jonka mukaan presidentti pääsee pulasta, jos hän myöntää antaneensa vääriä lausuntoja valan velvoittamana sekä luopuu asianajajan valtakirjastaan viideksi vuodeksi.

Clintonin kannattajat: Poliittinen ajojahti

Clintonin asianajaja David Kendallin mukaan "presidentti Clintoniin kohdistunut tutkinta vuodesta 1994 vuoteen 2000 oli tiivis, kallis, puolueellinen ja pitkä".

-Ei ole vieläkään olemassa raporttia Whitewaterista eikä tässäkään raportissa ole mitään uutta, hän sanoi.

Entinen Clintonin tiedottaja Jennifer Palmieri syytti puolestaan Robert Rayta omien etujensa ajamisesta.

-Ei ole selkeää, onko tällä raportilla muuta tarkoitusta, kuin edistää Robert Rayn senaattikampanjaa, Monica Lewinskyn HBO (kaapelikanava) -erikoisohjelmaa ja Paula Jonesin ja Tanya Hardingin välistä nyrkkeilyottelua, hän kiivaili.

Ray on mahdolisesti pyrkimässä senaattiin New Jerseyn osavaltion edustajana. Skandaalin aikana edustajainhuoneen lakivaliokunnan puheenjohtajana toiminut ja Clintonin valtakunnaoikeuteen vienyt Henry Hyde toivoi myös, että tämä olisi viimeinen luku Lewinsky-jupakassa.

-Voimme toivottavasti jättää aiheen taaksemme, hän sanoi.

Rayn pitäisi julkistaa vielä raporttinsa Whitewater-sotkusta. Siinähän tutkittiin Hillary Clintonin osuutta hämärissä maakaupoissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.