Helikopteri syksyi maahan Britanniassa – viisi ihmistä loukkaantunut vakavasti

Helikopteri on syöksynyt maahan Yorkshiressä, Breightonin pienkentällä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. 

Viisi ihmistä on haavoittunut vakavasti maahansyöksyssä. Heidät kaikki on kuljetettu sairaalaan. Kaksi loukkaantuneista vietiin sairaalaan ilmateitse.

Loukkaantuneiden vammojen ei uskota olevan hengenvaarallisia. Ensiapu on edelleen onnettomuuspaikalla.

Kaikki loukkaantuneet olivat miehiä. He kärsivät useista pää-, selkä, rinta- ja jalkavammoista.

Pelastajien mukaan kaikki miehet olivat päässeet omin avuin ulos helikopterista.

Päivitys 21.19: Otsikkoa ja uutista muutettu BBC:n tietojen mukaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.