Viski virtaa Skotlannissa – muttei kohta enää niin halvalla?

Skotlanti on ensimmäisenä maana Euroopassa luomassa minimihintalakia alkoholille.

Syynä on alkoholin maalle tuottamat valtavat kansanterveydelliset haitat. Englanti on tehnyt alustavia suunnitelmia Skotlannin esimerkin seuraamisesta.

Skotlantilainen juomakulttuuri ei ole pelkkää sivistynyttä viskinmaistelua.

Maassa juodaan vajaat 12 litraa puhdasta alkoholia vuodessa asukasta kohden, mikä on lähes kaksi litraa enemmän kuin Suomessa.

Skotlantilaisten elinikä on alin entisessä Länsi-Euroopassa ja alkoholi aiheuttaa kaksinkertaisen määrän kuolemia muuhun Britanniaan verrattuna.

Maassa valtaapitävä kansallispuolue SNP ajaa ratkaisuksi alkoholin minimihintaa.

Minimihinnaksi kaavaillaan noin 54 senttiä alkoholiannokselta, joten muutos nostaisi eniten kaikkein halvimpien tuotteiden hintoja. Esimerkiksi alle euron litralta maksavien viininvahvuisten siiderien hinta kolminkertaistuisi.

Skotlannin viskintuottajien liitto vastustaa minimihintaa. Liiton mielestä se voisi haitata vientiä, sillä muut maat voisivat käyttää sitä perusteena omaa tuotantoaan suojelevien lakien luomiseen.

Katso Pasi Myöhäsen juttu Edinbourghista

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.