Voi kuinka suloista - merihevosia vapauteen

Espanjassa on vapautettu vankeudessa syntyneitä ja kasvaneita merihevosia mereen. Pienten merihevosten elämää vapaudessa aiotaan kuitenkin seurata tutkimusmielessä, joten ne on merkattu tunnistamista varten pienellä vedessä loistavalla viivalla.

Tutkimusta aiotaan jatkaa ainakin vuoden. Tutkijoiden tarkoituksena on tutkia mm. sitä, löytävätkö nämä vapautetut merihevoset uusia kumppaneita merestä. Tutkijaryhmällä on jo yli 30 vuoden kokemus erilaisten merikalojen tutkimisesta.

Vapautetut merihevoset olivat 8-10 kuukauden ikäisiä ja painoivat vain 3-9 grammaa. Sukeltajat veivät niitä paikoilleen meren pohjaan.

(MTV3 - TVE)

MUUTAMAN GRAMMAN PAINOISET MERIHEVOSET VIETIIN MERENPOHJAAN MUOVIPUSSEISSA

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.