Voimakas taifuuni Noul viistää Filippiinejä viikonloppuna

Taifuuni Noul on voimistumassa nelosluokan taifuuniksi Tyynellämerellä lähestyessään Filippiinejä. Taifuunin ei kuitenkaan ennusteta iskeytyvän suoraan Filippiineille.

Taifuuni Noul voimistuu nelosluokan taifuuniksi lauantaihin mennessä. Taifuunin keskituulet puhaltavat jopa 62 m/s. Ennusteen mukaan taifuuni ei rantaudu suoraan Filippiineille vaan kaartaa Filippiinejä viistäen kohti pohjoista. Rankat sateet ja puuskainen tuuli voivat kuitenkin aiheuttaa vahinkoa etenkin Filippiinien pohjoisosassa.

Välimerellä kuumaa, Kaliforniaa piinaa kuivuus

Etelä-Euroopassa helteet jatkuvat Välimeren ympäristössä. Esimerkiksi Roomassa lämpötilat nousevat päivittäin yli 25 asteeseen. Ateenassa on tänään ja huomenna jopa yli 30 astetta lämmintä.

Yhdysvaltojen yli liikkuu matalapaineita kohti itää. Kalifornian kuivuuteen ei ole luvassa helpotusta lähipäivinä.

Pitkään jatkunut kuivuus on pakottanut Kalifornian osavaltion uusiin toimiin veden säästämiseksi. Vesivarojen valvonnasta vastaavat viranomaiset ovat hyväksyneet määräyksiä, joiden mukaan veden kulutusta on paikoin vähennettävä jopa kolmannes. Osavaltion lakimiehet käyvät vielä säännöt läpi ennen kuin ne tulevat voimaan. 

Esimerkiksi San Franciscon on tultava toimeen kahdeksan prosenttia vähäisemmällä vesimäärällä, mutta Los Angelesia vaaditaan vähentämään kulutusta 16 prosenttia. Kuivuus piinaa Kaliforniaa nyt neljättä vuotta.

Suomen ja maailman säätietoja MTV:n sääsivustolla.

Katso videolta maailman sää.

MTV UUTISET - STT - REUTERS

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.