Voimistunut Alex-hurrikaani iskemässä Meksikoon ja Texasiin

Hurrikaani Alex on voimistunut Meksikonlahdella. Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan Alex on nyt kakkosluokan hurrikaani viisiportaisella asteikolla.

Keskuksen mukaan hurrikaanin odotetaan iskevän Meksikon ja Texasin rajan tuntumaan varhain aamulla Suomen aikaa. Meksikossa satoja ihmisiä on evakuoitu rannikon kalastajakylistä, ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on julistanut Texasiin hätätilan.

Alexin nostattamat jättimäiset aallot ja voimakas tuuli ovat haitanneet myös Meksikonlahden öljytuhon torjuntatöitä, vaikka hurrikaani ei ole iskenytkään suoraan öljyvahinkoalueelle. Alexin tuulet riehuvat parhaillaan noin 160 kilometrin tuntivauhdilla.

Meksikolaisten viranomaisten mukaan ainakin yksi ihminen on jo saanut surmansa myrskyn takia. Lisäksi ainakin kymmenen ihmistä kuoli Nicaraguassa, Guatemalassa ja El Salvadorissa, kun Alex riepotteli niitä viime viikonloppuna.

Alex on Atlantin myrskykauden ensimmäinen hurrikaani.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.