Walesa kehotti rauhannobelisteja painostamaan Kuubaa

Puolan entinen presidentti Lech Walesa kehottaa Nobelin rauhanpalkinnon saaneita yhteistyöhön, jotta Kuuba vapauttaisi vangitsemansa toisinajattelijat.

-Kehotan rauhannobelisteja toimimaan yhdessä Castron hallituksen painostamiseksi ja vaatimaan, että mielipiteidensä vuoksi vuosiksi vankilaan tuomitut vapautetaan välittömästi, sanoo Walesa.

Walesan avoin kirje on julkaistu puolalaisessa Gazeta Wyborcza -lehdessä. Myös Walesa itse sai rauhannobelin vuonna 1983 roolistaan Solidaarisuus-liikkeen johtajana Puolassa.

Walesan vetoomus julkaistiin kaksi päivää sen jälkeen, kun kuubalainen toisinajattelija Orlando Zapata kuoli havannalaisessa vankilassa nälkälakkoon. Vuodesta 2003 alkaen vankilassa istunut Zapata oli saanut yli 30 vuoden vankeustuomion.

Zapata protestoi lakollaan vankilan surkeita oloja.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.