Wärtsilä aloittaa maailmanlaajuiset yt:t – Suomessa potkut jopa 270:lle

Konepajayhtiö Wärtsilä aikoo heikon markkinatilanteen takia sopeuttaa toimintaansa ja vähentää henkilöstöään 550:llä. Vähennyksistä noin 270 kohdistuu Suomeen.

Wärtsilä tavoittelee noin 50 miljoonan euron vuotuisia säästöjä, jota vaikuttaisivat täysimääräisesti ensi vuoden loppuun mennessä.

Vähennykset iskevät erityisesti Wärtsilän Marine Solutions ja Energy Solutions -liiketoimintoihin. Yhtiö haluaa lyhentää suunnittelusyklejä ja keskittää moottoreiden tuotekehitystä Suomeen.

Yhtiön mukaan laitetoimitusten markkinaympäristö on heikentynyt. Kilpailu uusien alusten markkinoilla on tiukkaa, mikä johtuu kauppalaivojen ylikapasiteetista ja kysynnän puutteesta offshore-alalla.

Yhtiö näkee myös riskin, että alusten omistajat neuvottelevat lykkäyksistä nykyisiin toimitussopimuksiin.

– Nämä valitettavat kapasiteetin muutokset on tehtävä, jotta säilyttäisimme kilpailuasemamme kansainvälisillä markkinoilla, sanoi konsernijohtaja Jaakko Eskola pörssitiedotteessa.

Wärtsilä työllisti viime vuoden lopulla noin 18 800 henkilöä maailmanlaajuisesti. Vähennyssuunnitelman pääkohteena olevat liiketoiminnot työllistävät yhteensä noin 7 500 henkilöä.

Wärtsilän vertailukelpoinen liikevoitto laski tammi-maaliskuussa hiukan ja oli 84 miljoonaa euroa, oltuaan vuotta aiemmin 100 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski kaksi prosenttia ja tilauskanta kasvoi kolme prosenttia.

Yhtiö pitää näkymänsä tälle vuodelle ennallaan. Liikevaihdon odotetaan kasvavan 0-5 prosenttia ja liiketuloksen olevan 12,5-13 prosenttia suhteessa liikevaihtoon.

Wärtsilä ilmoitti samalla lähtevänsä mukaan aurinkoenergialiiketoimintaan. Se alkaa toimittaa suuria, yli 10 megawatin aurinkovoimaloita ja hybridivoimaloita, joissa yhdistyvät Wärtsilän polttomoottorit ja aurinkopaneelit.

Ensimmäinen aurinkoenergiaprojekti toimitetaan Jordaniaan. Yhtiö tähtää 300 miljoonan euron vuosittaiseen myyntiin vuonna 2020.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.