Mainos

WFP: Indonesian sotilaat anastivat ruoka-avun

Indonesian sotilaat ovat ottaneet haltuunsa kaksi YK:n kuorma-autoa, joissa oli nälkää näkeville Itä-Timorin pakolaisille tarkoitettua ruokaa. Asiasta kertoi Maailman elintarvikejärjestön WFP:n edustaja tänään Darwinissa. Neljä riisiä kuljettanutta autoa olivat matkalla Itä-Timorin pääkaupungista Dilistä Daren kaupunkiin, kun sotilaat anastivat autoista kaksi. Niitä ei ole sittemmin nähty, kertoi WFP:n edustaja. YK arvioi, että noin 150 000 pakolaista on hätäavun tarpeessa Itä-Timorissa.

Amnesty kertoi joukkomurhasta

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kertoi perjantaina saaneensa luotettavia tietoja 35 nuoren itätimorilaisen joukkomurhasta. Nuoret surmattiin ja heidän ruumiinsa heitettiin mereen pakolaislaivasta, joka oli matkalla Dilistä Länsi-Timorin pääkaupunkiin Kupangiin. Amnesty sanoi lausunnossaan, että surmatyöt tapahtuivat 11. syyskuuta.
(STT-Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.