WHO: Guinean uusin ebola-aalto ohi Afrikassa

Afrikassa Guinean uusin ebola-aalto on ohi, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO. Järjestö kuitenkin varoittaa, että uusia tapauksia saattaa vielä puhjeta. 

Joulukuussa 2013 alkanut kaikkien aikojen vakavin ebolaepidemia tappoi yli 11 000 ihmistä Guineassa sekä sen naapurimaissa Liberiassa ja Sierra Leonessa. Kaikissa kolmessa maassa on tavattu uusia ebolatapauksia sen jälkeen, kun epidemia oli jo julistettu loppuneeksi. 

WHO julistaa ebola-aallon päättyneeksi silloin, kun viimeisimmän potilaan toisesta negatiivisesta ebolanäytteestä on kulunut kuusi viikkoa.

Guineassa viimeisin ebolapotilas pääsi pois sairaalasta huhtikuussa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.