WHO: Ilmansaasteet liittyvät joka kahdeksanteen kuolemantapaukseen

Ilmansaasteisiin kuoli maailmassa vuonna 2012 noin seitsemän miljoonaa ihmistä, ilmenee Maailman terveysjärjestön WHO:n raportista.

Yleisimpiä saasteiden aiheuttamia kuolinsyitä olivat sydäntaudit, infarktit, keuhkoahtauma ja keuhkosyöpä. Kuolettavia saastemääriä koitui niin ruoanlaitosta kuin liikenteen pakokaasuistakin.

Pelkästään Kaakkois-Aasian ja Tyynen Valtameren valtioiden alueella tilastoitiin 5,9 miljoonaa kuolemantapausta. Maailmanlaajuisesti ilmansaasteet liittyivät toissa vuonna suunnilleen joka kahdeksanteen kuolemantapaukseen.

Ilmansaasteiden aiheuttamien kuolemien määrä on arviolta yli kaksinkertaistunut WHO:n edellisestä raportista vuodelta 2008.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.