Wikileaks-pomo epäilee Pentagonin olevan raiskausväitteiden takana

Wikileaksin perustaja Julian Assange kertoo Aftonbladetin haastattelussa epäilevänsä Pentagonin olevan raiskausväitteiden takana. Assangea epäiltiin yhden naisen raiskauksesta ja yhden seksuaalisesta ahdistelusta, joiden uskottiin tapahtuneen hänen Ruotsin-vierailunsa aikana aiemmin tässä kuussa. Syyttäjät kertoivat eilen, että Assangea ei enää epäillä raiskauksesta, mutta epäilyjä seksuaalisesta ahdistelusta tutkitaan vielä.

Lehden mukaan järkyttynyt Assange kertoo ettei koskaan ole ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä kenenkään kanssa, joka siihen ei itse ole suostunut.

Hän kertoo, että häntä oli jo aiemmin varoitettu, että Pentagonin kaltaiset tahot saattaisivat yrittää "likaisia temppuja", kuten seksiskandaaleja Wikileaksin tuhoamiseksi.

Assange kertoo haastattelussa, että vaikka pidätysmääräys onkin kumottu hänen vihollisensa varmasti yrittävät käyttää väitteitä häntä ja Wikileaksia vastaan. Wikileaks on kertonut aikovansa julkaista vielä tuhansia Afganistan asiakirjoja.

Wikileaksin on kritisoitu asettavan vaaraan paikallisia lähteitä julkaistessaan asiakirjojaa, joissa nimet ovat nähtävillä. Sivusto on useaan otteeseen pyytänyt Pentagonilta apua asiakirjojen läpikäymiseen, jotta viattomien nimet voitaisiin poistaa niistä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.