Wikileaksin Assange Interpolin etsityimpien listalle - äiti huolissaan

Kansainvälinen poliisijärjestö Interpol etsii Wikileaksin perustaja Julian Assangea. Järjestö antoi Assangesta punaisen ilmoituksen Ruotsin pyynnöstä. Assangea epäillään Ruotsissa raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta. BBC:n mukaan hän kiistää väitteet.

Aiemmin Assangen etsintäkuulutus oli vain viranomaisten nähtävillä. Nyt sen voi kuitenkin nähdä jokainen Interpolin sivuilla vieraileva ihminen.

Assangen äiti on huolestunut poikansa tilanteesta. Hän haluaa, että poika jätetään rauhaan.

- Hän on poikani ja rakastan häntä. Enkä tietenkään halua, että häntä jahdataan ja heitetään vankilaan, Christine Assange sanoo Australian yleisradioyhtiölle.

Hän kertoi olevansa hyvin ahdistunut, "kuten kuka tahansa äiti", koska viranomaiset etsivät hänen poikaansa.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.