Windowsin julkaisemisesta pian 25 vuotta

Kuluva syksy on varsinaista it-alan synttärijuhlaa. Nintendon videopelihahmo Super Mario täytti 25 vuotta, maailman toiseksi käytetyin verkkoselain Mozilla Firefox täytti kuusi vuotta - ja MTV3:n verkkosivusto 15 vuotta.

Viikonloppuna syntymäpäivän kynttilöitä kakun päältä puhallellaan Microsoftin päämajassa, kun ohjelmistojätin ensimmäisen graafisen tietokonekäyttöjärjestelmän Windows 1.0:n julkaisusta tulee huomenna kuluneeksi 25 vuotta.

Ensimmäinen markkinoille julkistettu Windows-versio piti sisällään jo monta uusimmissakin malleissa olevaa sovellusta, kuten laskimen ja ohjauspaneelin. Yksi merkittävimmistä innovaatioista oli leikepöydän käyttö.

Windows Premiere Edition 1 -nimellä aluksi kulkenut käyttöjärjestelmä ei vielä sallinut päällekkäisiä ikkunoita.

Microsoft on pitänyt huolta ohjelmiensa yhteensopivuudesta, ja maailman varmasti tunnetuimman käyttöjärjestelmän ensiversiota on edelleen mahdollista käyttää Windows 7:n sisällä.

Teknologiasivusto Mashable kertoo Microsoftin pääohjelmistosuunnittelijan julkaisseen juhlan kunniaksi blogissaan Windows 1.0:n alkuperäisen lehdistötiedotteen. Lähellä Seattlen kaupunkia toimivan pienen ohjelmistoyhtiön toimitusjohtaja Bill Gates hehkuttaa tiedotteessa Windowsin huippuominaisuuksia, jotka moninkertaistavat henkilökohtaisen tietokoneen tuottavuuden.

Katso Windows 1.0:n tutustumisvideoYouTubessa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.