Y2K-ongelma vakoilusatelliiteissa

Yhdysvaltain vakoilusatelliittijärjestelmässä ilmeni Y2K-ongelman aiheuttama tilapäinen häiriö, kun satelliittien valvontakeskus menetti muutamaksi tunniksi kykynsä käsitellä satelliittien lähettämää informaatiota. Ongelma ilmeni uudenvuodenyönä kello 00.00 Greenwichin aikaa.
Asiasta kertoi Yhdysvaltain apulaispuolustusministeri John Hamre eilen. Hamren mukaan ongelma ei ollut satelliiteissa, vaan maassa sijaitsevassa valvontakeskuksessa. Yhteydet saatiin toimimaan viidessä tunnissa.
Vakoilusatelliittijärjestelmässä esiintynyttä häiriötä lukuunottamatta Hamre sanoi Yhdysvaltain sotilasteknologian selvinneen vuosituhannen vaihteesta vähin ongelmin.
-Meillä oli Okinawalla yksi kassakone, joka kieltäytyi tulostamasta kuitteja, Hamre veisteli.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.