Yhdysvallat jatkaa iskujaan Luoteis-Pakistaniin

Yhdysvallat iski jälleen tänään miehittämättömällä lentokoneella Pakistanin ja Afganistanin rajalle. Ohjukset surmasivat Pakistanin puolella ainakin kymmenen ihmistä, joiden epäillään kuuluneen Taleban-liikkeeseen tai al-Qaida-verkostoon.

Pakistanin parlamentti vetosi viimeksi maaliskuussa Yhdysvaltoihin, jotta se lopettaisi iskut Pohjois-Waziristanin alueelle. Pakistanin mukaan iskuista on enemmän haittaa kuin hyötyä, koska ne lisäävät amerikkalaisvastaisuutta. Surmansa on saanut myös siviilejä.

Yhdysvallat on vähentänyt ohjusiskuja viime kuukausina, mutta niitä ei olla lopettamassa.

Maiden suhteet ajautuivat kriisiin vuosi sitten, kun Yhdysvaltain erikoisjoukot surmasivat terrorijohtaja Osama bin Ladenin Pakistanissa. Yhdysvallat teki operaation salaa Pakistanin johdolta.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.