Yhdysvallat pitää Irakin arviota maan väkivallasta vääränä

Yhdysvallat pitää irakilaisviranomaisten arviota maan väkivallan lisääntymisestä liian suurena. Irak kertoi lauantaina, että maassa kuoli heinäkuun aikana yli 500 ihmistä väkivaltaisuuksissa, tehden kuukaudesta verisimmän sitten kevään 2008. Yhdysvaltojen mukaan oikea luku on hieman yli 200 kuollutta.

Yhdysvaltojen kuolonuhriarvion antoi Irakiin sijoitettujen amerikkalaisjoukkojen esikunta. Maassa on yhä 65000 Yhdysvaltojen sotilasta, joiden on tarkoitus lähteä Irakista ensi vuoden loppuun mennessä.

Irakin viranomaiset varoittavat, että väkivalta saattaa lisääntyä, jos maan hallitusneuvottelut pitkittyvät edelleen. Parlamenttivaalit pidettiin keväällä, mutta hallitusneuvotteluissa kiistellään edelleen siitä, kenestä pitäisi tulla uusi pääministeri.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.