Yhdysvallat sallii kirosanat suorassa lähetyksessä

Yhdysvalloissa saa taas kiroilla suorassa lähetyksessä, kunhan voimasana on erehdyksessä lipsautettu.

New Yorkin oikeusistuin päätti tiistaina, että Yhdysvaltain liittovaltion viestintäkomission FCC:n linjaus kiroilun rajoittamisesta on epäselvä ja saattaa haitata yksilön ilmaisunvapautta.

1970-luvulla kehitetty säädyttömyyslinjaus kieltää seitsemän kirosanan käytön televisiossa ja radiossa. New Yorkin oikeusistuin näki vain tietyt sanat kieltävän säännön aikansa eläneenä.

- Englannin kieli vilisee luovia tapoja kuvata sukupuolielimiä ja akteja. Uusia loukkaavia ja siveettömiä sanoja keksitään päivittäin, oikeus totesi.

Oikeusprosessi sai alkunsa, kun U2-yhtyeen keulahahmo Bono lipsautti kirosanan suorassa Golden Globe -palkintogaalan lähetyksessä vuonna 2003.

Vuotta myöhemmin FCC linjasi, että televisioyhtiöitä voidaan sakottaa, jos ne eivät estä kirosanoja suorassa lähetyksessä. Televisioyhtiöt valittivat päätöksestä.

Kielto siirtyy seuraavaksi korkeimman oikeuden käsiteltäväksi.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.