Yhdysvallat valmistautuu bin Laden -vuosipäivään

Terroristiverkosto al-Qaidan johtaja Osama bin Ladenin kuolemasta tulee ensi viikolla kuluneeksi vuosi. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pitää vuosipäiväpuheen ensi tiistaina, mutta juhlimista vältellään.

Obama varoo käyttämästä bin Ladenia suoraan hyväkseen vaalikampanjassa. Valkoisen talon mukaan presidentin on määrä sanoa, että tunnustus terrorijohtajan löytämisestä kuuluu myös hänen edeltäjänsä George W. Bushin hallinnolle.

Vuosipäivän viettäminen on Yhdysvalloille vaikeaa ulkopoliittisista syistä. Riemuitseminen voisi vaikeuttaa entisestään suhteita tärkeään liittolaiseen Pakistaniin ja lisätä terrorismin uhkaa maailmalla.

Yhdysvaltain erikoisjoukot surmasivat bin Ladenin Pakistanissa 2. toukokuuta 2011 varhain aamulla paikallista aikaa. Yhdysvalloissa vuosipäivä on 1. toukokuuta.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.