Yhdysvalloissa kaksi karua ruumislöytöä sarjamurhaajan jäljiltä?

Yhdysvalloissa kaksi paloiteltuna löydettyä ruumista on nostanut epäilyn mahdollisesta sarjamurhaajasta Niagara Fallsin kaupungissa New Yorkissa. Tapauksesta uutisoi CNN.

Rikosten välillä on ehtinyt vieriä kolme vuotta, mutta tapausten yhteneväisyydet ovat hirvittäviä: surmauhrit ovat kaksi naista, jotka muistuttivat ulkoisesti toisiaan. Naisten ruumiit löydettiin paloiteltuna. Naiset olivat lisäksi samaa sukua avioliittojensa myötä.

30-vuotiaan Loretta Gatesin jäännöksiä löydettiin kaupungissa sijaitsevilta alueilta syyskuussa 2013.

Viime kuussa  löydettiin puolestaan 46-vuotiaan Terri Lynn Billsin ruumis ilman päätä ja raajoja hylätystä rakennuksesta. CNN:n yhteistyökanava WKBW:n mukaan Bills oli "kuin Gatesin täti”.

– Ei voi olla huomioimatta, että näissä murhissa on paljon yhtäläisyyksiä, Niagara Fallsin poliisia edustava Kelly Rizzo kommentoi.

– On vaikea olla yhdistämättä tapauksia.

Rizzo huomautti kuitenkin, että rikokset voivat tästä huolimatta olla kahden eri henkilön tekemiä.

Niagara Fallsissa tehtiin tapausten johdosta eilen suurimmat etsinnät koskaan. Liki sata poliisin tutkijaa kiersi ovelta ovelta määrätyillä alueilla.

– Saimme paljon hyödyllistä tietoa, Rizzo kertoi tutkimuksista, jossa avustivat FBI:n ja New Yorkin osavaltion poliisin tutkijat, kunnansyyttäjän toimisto, Yhdysvaltain rajavartijat sekä turvallisuusvirasto DHS.

– Olemme todellakin lähempänä tekijän ratkaisemisessa sen tiedon perusteella jota saimme.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.