Kirkkoampujan etsinnät jatkuvat Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa Etelä-Carolinan osavaltiossa etsitään yhä kirkkoammuskelijaa. 

Yhdeksän ihmistä kuoli Charlestonissa, kun nuori mies avasi tulen metodisti-kirkossa eilen illalla. 

Charlestonin poliisi on julkistanut valvontakameran tallenteesta tehdyt kaksi valokuvaa miehestä, jota epäilään ampujaksi. 

Poliisi kertoo, että ennen ammuskelua mies vietti lähes tunnin kirkon sisällä. Mies osallistui seurakunnan raamattupiiriin ja aloitti sitten ammuskelun. 

– Mies on hyvin vaarallinen. Häntä ei tule lähestyä, poliisi ohjeistaa.

Paikallisen median mukaan kuolonuhrien joukossa on kirkon pastori Clementa Pinckney, joka toimi myös Etelä-Carolinan osavaltion senaatissa.  

Poliisi sanoo, että kyseessä on viharikos.  

– Tämä on sanoinkuvaamaton, sydäntäsärkevä tragedia. Ihmiset olivat rukoilemassa yhdessä. On käsittämätöntä, että joku ampui heidät, sanoi Charlestonin pormestari Joseph Riley.


"Ei erityisiä rotujännitteitä"

Kirkko on alueen vanhimpia. Seurakunta järjesti kirkossa rukousillan aina keskiviikkoisin. Ei ole tiedossa, kuinka monta ihmistä kirkossa oli hyökkäyksen hetkellä.  

Hyökkäyksen jälkeen poliisille tehtiin myös pommiuhkaus samalla alueella, mutta se osoittautui viranomaisten mukaan perättömäksi.  

– Voin pahoin, tämä on hirveää. En voi uskoa, että näin kävi täällä. Kirkko on hyvin aktiivinen ja heidän vaikutuksensa yhteisöön on erinomainen. He tekevät paljon yhteisön hyväksi, sanoi vastapäisen pitopalveluyrityksen työntekijä Lisa Phipps NBC-uutisille.  

Eri väestöryhmien väliset jännitteet ovat olleet otsikoissa Yhdysvalloissa viime vuosina. Charleston on kuitenkin tunnettu monikulttuurisena kaupunkina, jossa eri uskonnot ovat eläneet pitkään rauhassa rinta rinnan.  

Paikallisten asukkaiden mukaan alueella ei ole myöskään ollut mitään erityisiä rotujännitteitä.  

– Tämä tapahtui todella yllättäen. Meillä ei ole aavistustakaan mikä tässä voisi olla motiivina, sanoi paikallisen ravintolan omistaja Jim Curley uutistoimisto AFP:lle.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.