Yhdysvaltain viranomaiset tutkivat kloonausväitettä

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkintävirasto FDA aikoo tutkia uskonlahkoon kytköksissä olevan tutkimuslaitoksen väitteet kloonatun ihmisvauvan syntymästä. FDA aikoo puuttua asiaan siitä huolimatta, että kloonauksen on kerrottu tapahtuneen Yhdysvaltain rajojen ulkopuolella, FDA:n tiedottaja Bard Stone kertoi tänään.

-Haluamme ensinnäkin ottaa selvää, suoritettiinko kloonausta, ja toiseksi, onko lakejamme rikottu, Stone kertoi.

Ihmiskloonausta ei ole kielletty Yhdysvalloissa, mutta kaikille ihmiskokeille täytyy saada ennakolta FDA:n hyväksyntä. Stonen mukaan FDA sopi uskonlahkon kanssa viime vuonna, ettei se suorita kloonaukseen liittyviä tutkimuksiaan Yhdysvalloissa.

Uskonlahkoon sidoksissa oleva Clonaid-yhtiö väitti perjantaina ensimmäisen kloonaamalla luodun ihmisen syntyneen.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.