Yhdysvaltalainen astronautti teki uuden ennätyksen – pohjustaa Mars-matkaa

Astronautti Scott Kellystä tulee tänään pisimpään avaruudessa yhtäjaksoisesti oleskellut amerikkalainen.  

Kelly on asunut kansainvälisellä avaruusasemalla 216 päivää. Hänen on määrä viettää avaruudessa kaikkiaan vuosi.  

Kellyn matkan tarkoituksena on kartoittaa, miten pitkä avaruudessa oleskelu vaikuttaa ihmiseen. Kellyllä on kaksoisveli, johon tutkimustuloksia tullaan vertaamaan.  

– Jokainen päivä auttaa meitä ymmärtämään paremmin miten pitkäkestoinen avaruuslento vaikuttaa mieleen ja kehoon, mikä on kriittisen tärkeää Mars-lentojen kannalta, Yhdysvaltain avaruushallinnosta Nasasta kerrottiin.  

Nasa toivoo lähettävänsä ensimmäiset ihmiset Marsiin 2030-luvulla. Tällä tietoa matka punaiselle planeetalle voi viedä kolme vuotta.  

Kaikkien aikojen pisin avaruuslento on venäläisten nimissä. Kosmonautti Valeri Poljakov oli avaruudessa yhtäjaksoisesti 437 päivää.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.