Yhtenäinen Venäjä voitti odotetusti duuman vaalit – Putinin valta vahvistuu

Valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on matkalla ylivoimaiseen voittoon maassa eilen pidetyissä parlamenttivaaleissa. Puolueella oli runsaat 53 prosenttia äänistä, kun äänistä oli päivällä laskettu yli 93 prosenttia.  

Yhtenäisen Venäjän kerrotaan tässä vaiheessa varmistaneen itselleen kahden kolmasosan enemmistön eli ainakin 343 paikkaa 450-paikkaiseen duumaan.  

Seuraavina tulevat kommunistit ja liberaalidemokraatit, joilla molemmilla on yli 13 prosentin äänisaalis. Oikeudenmukaisen Venäjän kannatus on runsaat kuusi prosenttia. Kaikki neljä puoluetta olivat myös aiemmin duumassa, ja ne ovat Kremlin tukipuolueita.  

– Voimme jo ilmoittaa varmuudella, että olemme voittaneet, Putin sanoi äänestyksen jälkeen televisiossa.  

– Tilanne on hankala, mutta ihmiset silti äänestivät Yhtenäistä Venäjää. 

Äänestysvilkkaus vaaleissa on jäämässä alle 50 prosentin, kun se vielä vuoden 2011 vaaleissa oli 60 prosenttia.  

Alustavien tulosten mukaan liberaalit oppositioryhmät jäävät viiden prosentin äänikynnyksen alle. Mahdollista vielä on, että ne saavat hajapaikkoja yhden mandaatin vaalipiireistä. Puolet edustajista valitaan näin.  

Parnas-puoluetta johtava entinen pääministeri Mihail Kasjanov sanoi olevansa järkyttynyt laimeasta äänestysinnosta.  

– Venäläiset jättävät käyttämättä ehkä viimeisen tilaisuuden vaihtaa valtaapitäviä demokraattisesti, hän sanoi.  

Vaalivilppiä vähemmän kuin viisi vuotta sitten

Tarkkailijat eri puolilta Venäjää raportoivat äänestyksen aikana vaalivilpistä.

Tarkkailijoiden mukaan muun muassa samojen ihmisten havaittiin käyvän äänestämässä useilla eri äänestyspaikoilla.  

Kansalaisjärjestö Golosin mukaan vaalivilppiä raportoitiin kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin viisi vuotta sitten.  

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ella Pamfilova myöntää, että ongelmia oli useilla alueilla. Hänen mukaan eteläisellä Rostovin alueella on aloitettu tutkinta väitteistä, joiden mukaan äänestyslippuja on sullottu niputtain uurnaan.

Pamfilovan mukaan vaalit olivat kuitenkin kaikkiaan lainmukaiset ja edellisiä rehellisemmät.  

Vaalivilpiltä ei vältytty näissäkään vaaleissa, kuten oheinen video osoittaa:


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.