YK: Etiopian ja Eritrean lopetettava sotiminen

YK:n turvallisuusneuvosto on antanut Etiopialle ja Eritrealle 3 vuorokautta aikaa lopettaa sotansa. YK uhkaa maita välittömillä toimillaan, jollei aselepoa synny 72 tunnin kuluessa. Brittiläinen YK-lähettiläs Jeremy Greenstock antoi lausunnossaan ymmärtää, että toimilla tarkoitetaan aseellista väliintuloa.

Yhdysvallat paheksuu Etiopian ja Eritrean välisiä uudelleen alkaneita taisteluja. Se kehottaakin maita aloittamaan pikaisesti uudet rauhanneuvottelut Afrikan valtioiden järjestön tuella. Yhdysvaltojen edustaja Richard Boucher vakuuttaa, että järjestön esittämä rauhansuunnitelma tarjoaa oikeudenmukaisen ja joustavan ratkaisun kiistoihin.

Etiopia aloitti uuden hyökkäyksen kiistellyllä, maiden välisellä rajalla eilen. Rajakiista puhkesi sodaksi jo kaksi vuotta sitten ja taistelut ovat vaatineet kymmenientuhansien ihmisten hengen. Helmikuusta lähtien taisteluissa on ollut tauko. Viikko sitten Algeriassa pidetyt rauhanneuvottelut päättyivät tuloksettomina.

YK:n turvallisuusneuvosto koetti kaksi päivää sitten estää uusien taistelujen alkamisen.
(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.