YK julisti Jemenin tulitauon alkavaksi torstaina – aiemmat yritykset epäonnistuneet

YK on julistanut Jemenin 72 tuntia kestävän tulitauon alkavaksi torstaina. YK:n mukaan tulitauko alkaa kello 23.59 keskiviikon vaihtuessa torstaiksi. 

YK:n rauhanlähettilään Ismail Ould Cheikh Ahmedin mukaan tulitaukoa voidaan myös jatkaa. 

Jemenin presidentti Abedrabbo Mansour Hadi suostui tulitaukoon eilen, päivä sen jälkeen, kun Yhdysvallat, Britannia ja YK vaativat, että maahan julistettaisiin tulitauko. 

Aiemmat yritykset saada tulitauko voimaan Jemeniin ovat epäonnistuneet. 

Jemenissä on kuollut liki 6900 ihmistä ja haavoittunut yli 35000 sitten viime vuoden maaliskuun, jolloin Saudi-Arabian johtama liittouma aloitti iskut maassa. Lisäksi ainakin kolme miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. 

Jemenin hallitus on taistellut Saudi-Arabian johtaman liittouman kanssa huthikapinallisia vastaan yli vuoden ajan. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.