YK: Kotoaan paenneiden ihmisten määrä uuteen ennätykseen

Maailmassa oli viime vuoden lopulla enemmän kotoaan pakenemaan joutuneita ihmisiä kuin koskaan aiemmin, kertoo YK. 

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n raportin mukaan viime vuoden lopulla maailmassa oli yhteensä 65,4 miljoonaa pakolaista, maan sisäistä pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Vuoden 2014 lopusta lisäystä tuli 5,9 miljoonaa ihmistä. 

Kymmenen vuotta sitten UNHCR laski, että joka minuutti kuusi ihmistä joutuu jättämään kotinsa pakon edessä. Nyt määrä on jo 24 ihmistä minuutissa. 

Erityisen huolissaan järjestö on siitä, että pakolaisista jo yli puolet (51 prosenttia) on lapsia.

Turvapaikanhakijoita ennätysmäärä

Yksin tulleet alaikäiset tekivät viime vuonna 98400 turvapaikkahakemusta, mikä on uusi ennätys. Kaikkiaan vuoden lopulla teollisuusmaissa päätöstä turvapaikkahakemukseensa odotti 3,2 miljoonaa ihmistä, mikä on myös korkein UNHCR:n koskaan tilastoima määrä.  

Lisäksi UNHCR laskee, että maailmassa oli tuolloin yli 21 miljoonaa pakolaista ja yli 40 miljoonaa maan sisäistä pakolaista, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa, mutta ovat yhä kotimaassaan. Myös näiden maan sisäisten pakolaisten määrä nousi uuteen huippuun.  
Eniten pakolaisia tuli Syyriasta, Afganistanista ja Somaliasta. Eniten maan sisäisiä pakolaisia oli Kolumbiassa, Syyriassa ja Irakissa. 

Euroopassa vain pieni osa

UNHRC:n mukaan pakolaisten määrä on kasvanut erityisen nopeasti viimeisten viiden vuoden aikana. Syynä on muun muassa se, että viime vuosina on syntynyt useita uusia kriisejä samaan aikaan kun monet vanhat konfliktit ovat leimahtaneet uudelleen. 

Esimerkkeinä pitkään kestäneistä konflikteista järjestö mainitsee Somalian ja Afganistanin konfliktit, jotka ovat jatkuneet jo vuosikymmeniä. Toisaalta uusia kriisejä on puhjennut muun muassa Syyriassa ja Ukrainassa. 

UNHCR korostaa, että vaikka viime vuonna suurin huomio kiinnittyi Euroopan pakolaiskriisiin, valtaosa maailman pakolaisista on muualla. Heistä liki 90 prosenttia asuu matalatuloisissa tai keskituloisissa maissa lähellä konflikteja, joita joutuivat pakenemaan. 

Viime vuoden lopulla määrällisesti eniten pakolaisia oli Turkissa (2,5 miljoonaa) ja väkilukuun suhteutettuna eniten Libanonissa (183 pakolaista jokaista tuhatta asukasta kohden). Kun pakolaisten määrää verrataan valtion bruttokansantuotteeseen, raskainta taakkaa kantaa Kongon demokraattinen tasavalta. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.