YK moittii Sveitsin minareettikieltoa

YK:n ihmisoikeusneuvosto on tuominnut Sveitsin minareettikiellon. Neuvoston mielestä Sveitsin päätös ilmentää islaminvastaisuutta ja rikkoo kansainvälistä uskonvapautta.

Sveitsiläiset äänestivät marraskuussa uusien minareettien rakentamista vastaan.

- Tällaiset toimet pahentavat syrjintää, radikalismia ja väärinkäsityksiä, päätöslauselmassa sanotaan.

Neuvosto ilmaisi myös huolensa siitä, että islam sekoitetaan virheellisesti terrorismiin ja ihmisoikeusloukkauksiin. Muslimivähemmistöt ovat joutuneet monissa maissa leimaavan valvonnan kohteeksi, lauselmassa todetaan.

Noin 20 maata äänesti lauselman puolesta ja 17 vastaan. Kahdeksan edustajaa ei osallistunut äänestykseen. Yhdysvallat oli yksi vastustajista.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.