YK:n Annan tapasi Syyrian presidentin

YK:n ja Arabiliiton yhteinen Syyrian-erityislähettiläs Kofi Annan on tavannut Damaskoksessa Syyrian presidentin Bashar al-Assadin, jonka hallinto on väkivaltaisesti pyrkinyt tukahduttamaan opposition jo lähes vuoden jatkuneet mielenosoitukset.

Valtiontelevisio luonnehti keskustelujen ilmapiiriä myönteiseksi. Kofi Annanin tavoitteena on saada osapuolet lopettamaan väkivaltaisuudet ja aloittamaan neuvottelut. Hän on Syyriassa ensimmäisen kerran helmikuussa tapahtuneen nimityksensä jälkeen.

Syyrian hallituksen liittolaiset Venäjä ja Kiina tukevat Annanin ponnisteluja.

Syyrian väkivaltaisuudet ovat jatkuneet lähes vuoden, ja ihmisoikeusjärjestöt laskevat niissä kuolleen yli 8500 ihmistä.

Syyrialaisen järjestön mukaan hallituksen sotatoimet ovat jatkuneet tänäänkin. Joukkojen kerrotaan tulittaneen maan luoteisosassa sijaitsevaa Idlibin kaupunkia.

Eilen väkivaltaisuuksissa kuoli aktivistien mukaan 70 siviiliä.

Tuomioja: Paras mahdollinen mies

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä Kofi Annan on paras mahdollinen henkilö toimimaan välittäjänä Syyrian konfliktissa. Lähtökohdat välitystoiminnalle tosin eivät ole hyvät, Tuomioja myöntää.

- Jos joku välittäjä tässä ylipäänsä voi onnistua, niin kyllä Annan on se, jolla on kaikkein parhaat mahdollisuudet. Mutta ei hänkään ihmeisiin pysty, Tuomioja sanoi Kööpenhaminassa EU:n ulkoministerikokouksessa.

Tuomiojan mukaan Annanin raportti on keskeisessä roolissa maanantaina kun YK:n turvallisuusneuvosto keskustelee Syyrian tilanteesta.

Venäjä ja arabimaat sorvasivat yhteisen Syyria-viestin

Venäjä ja arabimaat vaativat loppua Syyrian väkivaltaisuuksille. Maiden viestissä korostetaan, että vaatimus koskee kriisin kaikkia osapuolia.

Venäjä on aiemmin syyttänyt arabimaita ja YK:ta liiallisesta asettumisesta opposition puolelle.

Arabiliiton ulkoministereitä Kairossa tavanneen Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin mukaan YK:n uusi Syyria-päästölauselma saatetaan hyväksyä, jos teksti ei tavoittele kapinallisten voiton varmistamista taisteluissa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.