TV-Opas

YK:n Ban: Rienausvideon kuvaaminen häpeällinen teko

YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin mielestä islamia rienaavan videon tekijä on käyttänyt väärin sananvapauttaan. Ban sanoi, että videon kuvaaminen on ollut häpeällinen teko.

Profeetta Muhammedia pilkkaava video on johtanut mellakoihin useissa muslimimaissa. Ranskalaislehti Charlie Hebdo lietsoi levottomuuksia eilen, kun se julkaisi piirrettyjä pilakuvia profeetta Muhammedista.

Kohun keskiössä olevassa videopätkässä profeetta Muhammed muun muassa kuvataan sängyssä eri naisten kanssa. Näyttelijät ovat kertoneet, että heitä huijattiin elokuvan sisällöstä.

Näyttelijä Cindy Lee Garcia on ilmoittanut haastavansa elokuvan tuottajan Nakoula Basseley Nakoulan oikeuteen. Näyttelijättären mukaan hän luuli olevansa mukana aavikkoseikkailussa ja hänen repliikkejään dubattiin eli jälkiäänitettiin.

TMZ-verkkosivuston mukaan Garcia haastaa oikeuteen myös hakukoneyhtiö

Googlen, jonka Youtube-videopalveluun pätkä elokuvasta ladattiin. Google on kieltäytynyt poistamasta videota, koska se ei yhtiön mukaan ole Youtuben sääntöjen vastainen. Google on kertonut kuitenkin sensuroineensa videota joissakin maissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.