YK:n pääsihteeri ei saanut tavata oppositiojohtaja Aung San Suu Kyita

YK:n pääsihteerin kaksipäiväinen vierailu Myanmariin eli entiseen Burmaan päättyi kitkerään pettymykseen. Pääsihteeri Ban Ki Moon ei päässyt tapaamaan oppositiojohtaja Aung San Suu Kyita, ja sotilasjuntan myönnytykset jäivät muutenkin vähäisiksi.

Banin odotetaan saavan nyt kovaa kritiikkiä, sillä häntä oli jo etukäteen varoitettu, että ajankohta on riskialtis. Pelättiin myös, että juntan kenraalit saattavat käyttää pääsihteeriä propaganda-aseena. Etenkin ihmisoikeusjärjestöt olivat arvioineet, että matka on paha epäonnistuminen, ellei Suu Kyita saada vapaaksi.

Viime vuonna Ban onnistui taivuttamaan juntan päästämään ulkomaista apua Nargis-hirmumyrskyn tuhoalueelle.

Ban tapasi juntan johtajan Than Shwen vierailun molempina päivinä ja esitti molemmilla kerroilla pyynnön päästä Suu Kyin luokse. Pyyntö kuitenkin torjuttiin, koska Suu Kyi on parhaillaan syytteessä kotiarestinsa ehtojen rikkomisesta.

YK:n Pääsihteeri Ban Ki Moon oli syystäkin surullinen.

- Olen syvästi pettynyt. Tämä on takaisku kansainväliselle yhteisölle ja menetetty tilaisuus Burman johdolle, Ban sanoi tapaamisen jälkeen.

Kehotukset kuuroille korville

Myös muut pääsihteerin tuomat esitykset saivat nuivahkon vastaanoton. Ban kehotti junttaa vapauttamaan poliittiset vangit, avaamaan keskusteluyhteyden oppositioon, antamaan luvan YK:n toimiston perustamiseen ja takaamaan ensi vuodeksi vapaat sekä rehelliset vaalit. Selvä myönteinen vastaus saatiin vain viimeiseen esitykseen.

Tosin edelleen on epäselvää, missä mitassa oppositio voi ottaa osaa vaaleihin ja mikä on Aung San Suu Kyin tilanne. Häntä uhkaa jopa viiden vuoden vankeus, koska amerikkalaismies John Yettaw ui hänen asunnolleen toukokuussa.

Suu Kyi kiistää tienneensä miehen tulosta. Oikeudenkäynti jatkuu ensi viikolla.

Matkansa päätteeksi YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon vieraili vielä Nargisin tuhoista toipuvilla seuduilla ja piti poikkeuksellisen puheen Myanmarin suurimmassa kaupungissa Yangonissa toimiville diplomaateille sekä järjestötyöntekijöille. Ban totesi kuulijoille, ettei Myanmar ole yksin.

- Haluamme tehdä töitä kanssanne niin, jotta maanne voi ottaa paikkansa kunnioitettuna ja vastuullisena kansainvälisen yhteisön jäsenenä.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon korosti, etteivät rauha ja kehitys pääse kukoistamaan ilman demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista.

(MTV3 - STT - AFP - DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.