Yksi Arctic Sean merimiehistä tuli julkisuuteen - katso videot

Yksi kaapatun Arctic Sea -aluksen merimiehistä on kertonut Ruotsin televisiolle SVT:lle koettelemuksistaan kaappaajien käsissä. Mihail Potehinin mukaan kaappaajat kohtelivat miehistöä kovakouraisesti ja pelottelivat heitä ammuskelemalla aluksella.

Potehin on tiettävästi ensimmäinen Arctic Sean merimiehistä, joka on kertonut tapahtumista julkisuuteen. Venäläisviestinten mukaan koko miehistö laitettiin vapautuksen jälkeen lausuntokieltoon vankeusrangaistuksen uhalla.

Potehin kertoi SVT:lle, että kaappaajat vaikuttivat ammattimaisilta ja olivat hyvin järjestelmällisiä. Kaappaajat sitoivat miehistön ja lukitsivat heidät hytteihinsä, josta he pääsivät ulos vain työtehtäviin.

Venäjän syyttäjänviraston mukaan Arctic Sea luovutetaan lähipäivinä Maltan viranomaisille Las Palmasissa Kanariansaarilla.

Katso Kymmenen uutisten juttu (11.9.2009)

"KAAPPAREILLA OLI JOKIN TEHTÄVÄ"

KATSO KOKO SVT:N UUTINEN ARKANGELISTA (VAIN RUOTSIKSI, OSITTAIN MYÖS VENÄJÄKSI)

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.