Yli miljoona ääntä mitätöitiin Afganistanin vaaleissa

Lähes neljännes Afganistanin parlamenttivaaleissa annetuista äänistä on mitätöity, kertoivat vaaliviranomaiset keskiviikkona. Syyskuun puolivälissä pidetyissä vaaleissa annettiin 5,6 miljoonaa ääntä, joista vaihtelevista syistä hylättiin 1,3 miljoonaa.

YK:n Afganistanin-edustaja Staffan Mistura kiitti Afganistanin vaalilautakuntaa ääntenlaskennan hoitamisesta. Samalla hän kuitenkin sanoi, että äänestyspäivänä tapahtui huomattavaa vaalivilppiä ja syylliset on saatava tästä vastuuseen.

Vaalien lopulliset tulokset ovat odotettavissa vasta ensi kuussa, sillä vaaleista on tehty tuhansia valituksia. Valituksia käsittelevä komissio saattaa vielä hylätä lisää ääniä.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.