Yli neljä miljoonaa syyrialaista paennut naapurimaihin

Yli neljä miljoonaa syyrialaista on paennut naapurimaihin Turkkiin, Libanoniin, Pohjois-Afrikkaan, Egyptiin, Jordaniaan ja Irakiin noin neljän vuoden aikana. 

Eniten pakolaisia on mennyt Turkkiin – lähes kaksi miljoonaa. Yli miljoona syyrialaista on paennut Libanoniin.

Neljästä miljoonasta naapurimaihin paenneesta yli puolet on lapsia.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan Euroopan maihin (EU-maat sekä Norja ja Sveitsi) on tullut noin 350 000 pakolaista Syyriasta vuoden 2011 huhtikuusta alkaen.

Sisäministeriön tänään julkistaman arvion mukaan Suomeen voi tulla tänä vuonna jopa 25 000-30 000 turvapaikanhakijaa. Aiemmin ministeriössä arvioitiin, että turvapaikanhakijamäärä voisi olla tänä vuonna noin 15 000.

Jo viime viikolla Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Jorma Kuuluvainen arvioi MTV Uutisille, että Suomeen voi tulla 12 kuukauden aikana 30 000, ehkä jopa 40 000 turvapaikanhakijaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.