Yli sata pidätetty G20-mellakassa

Kanadan Torontossa G20-kokoukseen liittyvät mielenosoitukset ovat yltyneet väkivaltaisiksi.

Yhdysvaltalaisen CBS-kanavan uutisten mukaan 130 mielenosoittajaa on pidätetty.

Mielenosoittajat ovat illan aikana rikkoneet liikkeiden ikkunoita ja sytyttäneet poliisiautoja tuleen. He ovat myös heitelleet erilaisia esineitä poliisia kohti. Poliisi on vastannut mellakointiin kyynelkaasulla.

Toronton poliisipäällikön mukaan poliisilla on ollut kova työ pitää mielenosoittajat kurissa. Uutistoimisto Reutersin toimittajan mukaan mielenosoittajia kohti ammuttiin myös kumiluoteja, mutta poliisi kiistää tämän.

Torontoon kerääntyi iltapäivällä paikallista aikaa marssimaan ainakin 10 000 mielenosoittajaa. Poliisin mukaan heistä suurin osa on käyttäytynyt rauhallisesti, mutta muutaman sadan anarkistin joukko aloitti väkivaltaisuudet.

Poliiseja ja turvallisuusjoukkoja kaupungin kaduilla on ainakin 12 000, ja turvallisuuskulut ovat nousseet noin miljardiin dollariin. Kokouksen konferenssikeskusta ympäröi kolme metriä korkea aita.

(STT-Reuters-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.