Yli tuhat rantajuhlijaa evakuoitu Ibizalla

Espanjan suositulla turistisaarella Ibizalla on evakuoitu ainakin 1 200 turistia lähellä rantaa roihuavan tulipalon vuoksi. Rannalla juhlivat turistit kuljettiin Benirras-lahdelta pois, kun tulipalo alkoi levitä uhkaavasti lähelle juhlapaikkaa.

Osa turisteista jouduttiin kuljettamaan paikalta veneellä, koska tuli levisi yllättävän nopeasti. Myös rannalla sijaitsevat asunnot on tyhjennetty asukkaista. Palo ehti tuhota rannan lähistöllä sijaitsevalla parkkipaikalla ainakin 20 autoa.

Paikallisen viranomaisten mukaan osa turisteista sai lieviä vammoja palosta, mutta hän ei tarkentanut loukkaantuneiden lukumäärää tai sitä, millaisia vammoja loukkaantuneet olivat saaneet.

Tällä hetkellä paloa ovat sammuttamassa kaikki Ibizan paloyksiköt. Tulessa on yhä noin sadan hehtaarin alue.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.