Yliopisto perui Donald Trumpin puheiden takia tämän kunniatittelin

Skotlannissa Aberdeenissa sijaitseva yliopisto on perunut Yhdysvaltain presidenttiehdokas Donald Trumpille myöntämänsä kunniatittelin.

Titteli peruttiin Trumpin esittämien kommenttien takia. Trumpin mukaan Yhdysvaltojen pitäisi estää toistaiseksi kaikkien muslimien pääsy maahan.

– Käynnissä olevan vaalikampanjan aikana Trump on tehnyt useita lausuntoja, jotka ovat ristiriidassa yliopiston hengen ja arvojen kanssa. Yliopisto on sen vuoksi päättänyt peruuttaa sen myöntämän kunniatohtorin tittelin, Aberdeenissa sijaitsevan Robert Gordon-yliopiston edustaja kommentoi.

Noin 70 000 henkilöä oli allekirjoittanut Trumpin muslimikommentin jälkeen netissä vetoomuksen, jossa vaadittiin miehen kunniatittelin poistamista.

Britanniassa puolestaan yli 250 000 ihmistä on tähän iltaan mennessä allekirjoittanut aloitteen, jonka mukaan Britannian pitäisi sulkea rajat Trumpilta. Allekirjoituksia on nyt niin paljon, että hallituksen on vastattava aloitteeseen.  

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.