Yliopistolla ammuskelun aikaan ollut: "Poliisi huusi meitä pakenemaan"

Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa on tapahtunut ampumavälikohtaus, jossa on kuollut kaksi henkilöä.

UCLA:n yliopisto suljettiin tapauksen vuoksi ja poliisi kehotti ihmisiä välttämään aluetta.

Biotekniikkaa opiskeleva Bahjat Alirani oli tekemässä yliopistolla tenttiä ampumisen sattuessa. Hän kertoo, että poliisi huusi ihmisille, että heidän on poistuttava alueelta.

Poistuin rappukäytävään, jossa oli SWAT-poliisin näköinen henkilö huutamassa, että kaikkien on poistuttava välittömästi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.