Yllätys golfkentällä – karhuemo toi kaksi pentuaan leikkimään

Ruotsissa Storsjöbygdenin golfkenttä on saanut uuden maskotin – tai kokonaisen maskottiperheen. Golfkentällä on nimittäin alkanut viihtyä karhuemo pentuineen. Tapauksesta uutisoivat muun muassa The Local ja SVT.

Golfkenttää johtavan Daniel Fälldinin mukaan karhuperhe on oleskellut kentällä muutamana viimeisenä viikkona. Karhunpennut ovat muun muassa leikkineet bunkkereissa ja pureskelleet löytämiään golfpalloja. Karhut ovat varautuneita, joten useimmiten ne vierailevat siellä öisin.

Karhuemo pentuineen teki kuitenkin yllätysvisiitin myös yhden kentällä järjestetyn kilpailun aikana.

–Ulkoravintolassa oli noin 150-200 ihmistä, kun emo ilmestyi kahden pennun kanssa, käveli yhdeksännen ja ensimmäisen viheriön poikki ja katosi sitten metsään, Fälldin kertoi SVT:n haastattelussa.

Golfaajia kentällä viihtyvä karhuperhe ei pelota.

– En usko, että he lähestyvät meitä kun pelaamme, joten en pidä tilannetta liian vaarallisena, Sune Olsson kommentoi.

– Ne kävelevät pois ja ovat arkoja, joten en usko niiden tulevan lähelle. Mutta haluaisin kyllä nähdä ne, Sirpa Tiderman puolestaan kommentoi.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.