"Ympäristönobelit" jaossa kuuteen maahan

Tämänvuotiset "ympäristönobelit" myönnetään kuuteen maahan henkilöille, jotka ovat kamppailleet ympäristön puolesta hallitusten ja teollisuuden tekoja vastaan.

Richard ja Rhoda Goldmanin perustama palkinto on myönnetty vuodesta 1990 lähtien. Palkinnoilla muistetaan ruohonjuuritason ympäristötekoja.

Afrikasta palkitaan Marc Ona Essangui, joka vastustaa rautamalmikaivoksen avaamista Gabonin sademetsiin. Kaivosta suunnittelee Kiinan valtion omistama yhtiö, mutta nyt hanke on uudelleen arvioitavana.

Pohjois-Amerikan palkittu on entinen tarjoilija Maria Gunnoe, jonka kampanja liittyy ympäristöä turmelevaan hiilen kaivamiseen Appalakien vuoristosta. Hänen toimintansa on jakanut alueen väestön, sillä osa heistä saa leipänsä hiiliyhtiöstä.

Euroopassa palkinnon saa venäläinen tutkija Olga Speranskaja Moskovassa toimivasta Eco-Accord-ryhmästä. Sen tavoite on puhdistaa entisiä neuvostotasavaltoja kemikaaleista, joita käytettiin aikoinaan maataloudessa ja teollisuudessa.

Aasian-palkinnon saa bangladeshiläinen Rizwana Hasan, joka on ottanut esille laivojen purkamiseen liittyvät vaarat.

Etelä- ja Keski-Amerikasta palkitaan surinamilaiset Hugo Jabini ja Wanze Eduards, jotka ovat organisoineet paikallisen väestön vastustamaan metsänhakkuita.

Kuudes palkittu on indonesialainen Yuyun Ismawati, joka on vaatinut jätteiden parempaa kierrättämistä.

Palkintojen arvo on 115 000 euroa. Ne luovutetaan saajilleen San Franciscossa huomenna.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.